Wednesday, July 25, 2018

Pitkä, kuuma kesä


2018-07-25
ja loppua ei ole edes näkyvissä. Lämpötilat ovat olleet kolmenkymmenen asteen molemmin puolin jo viikkokaupalla ja yli kahdenkymmenen toukokuun alusta lähtien. Kevät oli lyhyt; runsasluminen talvi kostutti maaperän ja kun lämpö tuli niin lumet sulivat hetkessä ja ja alkoi kesä.Sadetta olisi tarvinnut enemmän, jo silloin, mutta onneksi jokakesäinen jokiveden saanti ja mahdollisuus kastella auttoi.
Hanski leikkasi nurmikkoa ja käänsi kasvimaan ja toi lantaa. Ostimme puutarhamultaa ja lannoitetta . Sipulit ja porkkanat saimme ensimmäisenä maahan, Pikkuinen rivi salaattia, vähän yrttejä ja Hanski kylvi perunan. Yhdessä kylvimme hernettä, pariin, kolmeen kertaan. Jouduimme ostamaan sitten uudet kylvöherneet ja suojaamaan verkolla ja itihän ne sitten, jotenkin. Vein kurpitsan, kesäkurpitsan ja kurkuntaimet kasvimaahan. Omenapuu kukki, kirsikka kukki kaikki kukkivat ja kaikki kasvoivat ja menestyivät tänä kesänä, lämmössä ja auringossa.
"Muista sitten että tää on vain harrastus, sanoi Hanski minulle. Jos et jaksa ja halua niin ei sinun tarvi. Kaupasta saa kaikkea."
Sillä periaatteella ollaan menty. Kokeillaan nyt vähän kaikkea, etenkin helppohoitoista. Minä kastelen kukkapenkit aamuisin, Hanski kastelee kasvimaan iltaisin, sadettaa omenapuut ja nurmikon Auringonkukat kasvavat padassa ja kasvimaan reunassa. Omenapuun oksat taipuvat maahan vielä raakojen hedelmien painosta.
      Tämä on ensimmäinen kesä täällä Dalajoen alajuoksulla kun olemme olleet koko kesän kotona. Suomenmatka on nyt vasta elokuun 10 päivänä, kun veli ja hänen rouvansa tulevat jenkeistä ja Syväranta siirretään mahdollisesti Marja-siskon nimille. Sekin tietysti ajatteluttaa.. tarvii kai teettää jonkinlainen vierailuoikeuspaperi. Marjan takia ei tarvitsisi, mutta kun siellä on tepastellut kuulemma uusi nuoripari ikäänkuin isäntäväkenä ja keskustellut vieraidenkin kanssa…eihän sitä koskaan tiedä jos siskonpoikien tai tyttärien puolisot tai muut alkaa asettelemaan sääntöjä tai ehtoja. Kyllä paikka maalla, joko Dalan rannalla tai Pirttijärven rannalla on tällaisena kesänä maailmanparas paikka. En lähtisi ahtautumaan miljoonan itäturistin tai venäläisen kanssa jonnekin Montenegron tai Bulgarian hiekkarannoille jossa saa hypellä ihmiskroppien yli jos yrittää mereen kastautumaan.
Suosikkini Marman keltaruusu täydessä kukassa. Onnekseni ja ilokseni totesin että minulla on kokonaista kolme keltaruusua, tosin yksi niistä minikokoa.
Liljat ja päivänkakkarat kukkivat runsaanlaisesti etupenkissä. Olen nähtävästi joskus istuttanut tai kylvänyt päivänkakkaroita….
Liljat toisenvärisenä. Hanski kertoi että olimme ostaneet viime kesänä kolme pakettia liljoja ja lahjoittaneet yhden "jollekin". Sekin selvisi kun SoileKukkolankoskelta kertoi meidän tuomien liljojen kukkivan hienosti juuri nyt….
Tämä gerbera ja kesäkukkajuttu ovenpielessä ei onnistunut. Liian kuuma paikka.
Muskottikurpitsa kukkii , mutta vain poikakukkia. Tyttökukat ovat nupulla vasta.
Omenapuun oksat taipuvat maahan saakka hedelmienpainosta. Kuvattu suosikkipaikastani, riippukeinusta omenapuun oksassa.










Ja Hanskin suosikki, yksi pieni harjaneilikka.
Yksittäisiä kaunottaria pihasta: vaaleanpunainen ruusuni
keisarinkruunu
pioni
ostettu ritarinkannus suomenlipun heleänsinisenä
kurjenpolvi
juhannusruusu...kuinkahan vanha se mahtaa olla?

rhodo sekä kasvaa että kukkii
mahonia kukkii alkukesästä


Kurjenmiekat kukkivat



Maakuntakukkamme, kungsänglilja, kahdenvärisenä






Kevään kukkia: tulppaanit ja narsissit kukkivat upeasti. Kauris kävi ja söi nuput yhdestä tulppaanista.
Kurkuntaimenet saivat vahvistua ikkunalasikatoksien alla yön aikana


No comments:

Post a Comment